Saaristo-Open artistit

Uutiset

 

 

 

Ensimmäinen artistijulkaisu!


13.12.
Ensimmäinen artistijulkaisu!
Saaristo Open palaa kesän avaavaksi festivaaliksi! 
Mukana mm. Antti Tuisku, Kaija Koo, J. Karjalainen sekä Teflon Brothers


Kaarinassa järjestettävä Saaristo Open toteutuu kolmipäiväisenä ja siirtyy omalle paikalleen kesäkuun alkuun ensi vuonna. 9.-11. kesäkuuta Saaristo Openissa nähdään kotimaisia kärkiartisteja kolmen päivän ajan. Tapahtumassa esiintyvät Ibe, Kaija Koo, Antti Tuisku, Chisu, ABREU, Matti ja Teppo, BEHM, Cledos, Erika Vikman, Vesala, Popeda, Mouhous, Michael Monroe, Ressu Redford, Maustetytöt sekä Happoradio. Saaristo Openin ohjelmistosta on jo aikaisemmin julkaistu Klamydia, Ellinoora, J. Karjalainen, Elastinen, ja Teflon Brothers. 

 

Viime kesän Saaristo Open jouduttiin siirtämään vuoteen 2022 AVIn antamien koronarajoitusten vuoksi. 

“Emme ole vielä koskaan olleet kolmipäiväinen tapahtuma normaalikokoisena festivaalina, kun 2020 vuosikin meidän täytyi mennä koronarajoitusten mukaan", kertoo promoottori Kalle Keskinen. 

 

“Olemme kuitenkin kasvaneet pikkuhiljaa, niin, että tapahtuma alkaa olla koko kesän avaava festivaali myöskin valtakunnallisen mittapuun mukaan. Nyt tapahtumaan on tulossa kaksi lavaa, ja ohjelmistoon on panostettu aikaisempaa enemmän”, Keskinen jatkaa.

 

Tapahtuman edulliset joululiput ovat myynnissä Ticketmasterissa sekä Tiketissä aina joulukuun loppuun saakka.

 

Joululippujen hinnat: 

3 pv pääsylippu - 99€ 
3 pv Silver VIP - 149€ 
3 pv Gold - 189 €

 

 


Takaisin uutisiin

     

 

Tietosuojakäytäntö ›